Ensimmäinen maraton 30-vuotiaana. Helsinki City Maraton 2010.

Kohtuullisen maltillisesti kohti ensimmäistä maratonia

Maaliin pääsijöitä odotti hieno mitali...

Sain kuin sainkin aloitettua juoksuharrastuksen vuoden 2009 elokuun alussa, tästä voi lukea lisää aikaisemmasta blogikirjoituksestani: Juoksu -Sittenkin mahdollista!

Jo tuolloin mielessäni hautui ajatus juosta hieman reilun vuoden päästä Helsinki City maraton. Halusin juosta ensimmäisenä maratonina juuri Helsinki city maratonin, koska olen Helsingistä kotoisin ja kyseessä oli HCM:n 30-vuotis juhlamaraton. Olen myös itse 30-vuotias ja tuntui hienolta ajatukselta juhlistaa samanaikaisesti omaa merkkipäivääni ja HCM:n merkkipäivää, vaikka omat synttärini olivatkin jo helmikuussa.

Harjoittelu alkoi siis jo yli vuosi ennen maratonin starttia. Aluksi rauhallisesti, ja loppua kohti yhä enemmän harjoitellen, unohtamatta viimeisten viikkojen keventelyä. Jo kuukausia ennen starttia olin asettanut tavoitteekseni juosta noin 3:30 ajan. Kaikki niin sanotut maraton vauhtiset harjoitukset tein tätä tavoitetta silmällä pitäen.

Helle palauttaa maan pinnalle

Olosuhteilla on tunnetusti huomattava vaikutus juoksusuorituksiin. Juostessani Turussa puolimaratonin 26-asteen lämpötilassa, en kuitenkaan huomannut, että helteellä olisi ollut minuun juuri mitään vaikutusta. Jäin omasta Helsinki city runin puolimaratonin ennätyksestäni,1:38:19,kuitenkin 20 sekuntia juostessani Paavo Nurmen puolimaratonilla ajan 1:38:39. En kuitenkaan juuri kevennellyt Paavo Nurmen puolikasta varten, vaan juoksin sen ikään kuin yhtenä harjoituksena muiden joukossa -niin kovaa kuin suinkin pääsin totta kai. Olin kohtuullisen tyytyväinen tähän suoritukseen, ja melkeinpä luulin, että olen melko immuuni helteelle.

Kaksi harjoitusta kuitenkin tekivät minut kuitenkin jälleen nöyräksi kuumuuden edessä. Ensimmäinen näistä oli 30km pitkälenkki 11.7.2010 Degerbyn peltojen keskellä. Juoksemaan lähdin klo 12:30 lämpötilan ollessa 27 astetta varjossa ja auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta. Ensimmäiset noin 9km sujuivat ihan mukavasti hyvää vauhtia, mutta sitten syke alkoi koko ajan nousta ja vauhti hidastua. Viimeisten kymmenen kilometrin keskisyke alkoi lähestyä jo 180 lyöntiä minuutissa. Minulla oli vettä mukana, mutta sitä oli yksinkertaisesti aivan liian vähän tällaiselle kelille. Alun olisi myös voinut juosta paljon rauhallisemmin, jos olisi huomioinut olosuhteiden vaikutusta riittävästi.

Toisen kerran paahtava helle toi minuun nöyryyttä 1.8. Längelmäellä. Kyseessä oli testikymppi erittäin heikkokuntoisella urheilukentällä. Juoksemaan lähdin 14:00 aikoihin. Lämpötila oli varjossa 31 astetta ja aurinko porotti jälleen kirkkaalta taivaalta. Urheilukenttä oli myös puiden suojaama, joten siellä ei edes tuullut yhtään. Lähdin totta kai tavoittelemaan uutta kympin ennätystä, vanhan ollessa 43:23. Tavoitteenani oli n. 43 minuutin aika. Pysyin tässä vauhdissa ensimmäiset 4 kilometriä, mutta sitten syke kohosi jälleen järjettömäksi ja vauhti hiipui. Kymppiin meni lopulta aikaa 44:59.

En kuitenkaan menettänyt näiden harjoitusten takia uskoa omiin mahdollisuuksiini parantaa vielä kympin ennätystäni ja ehkä juosta 3:30 maratonilla. Olosuhteet vaan kannattaisi ottaa paremmin huomioon. Eli kuten suurin legenda Johnny Cash laulaa, I learned the hardway.

Viimeinen viikko ennen ensimmäistä suurta koitosta

Viimeisen viikon harjoitukset eivät menneet mitenkään erityisen hyvin, mutta eivät millään lailla pahasti pieleenkään. Olo oli hieman väsynyt ja hieman sellainenkin, kuin olisi ollut vähän kipeäkin. Liekö moiset tuntemukset johtuneet sitten osittain jännityksestä. Keskiviikkona ja torstaina kasasin myös täydet työpäivät Ikean huonekaluja maassa ryömien, jolloin polvet ja selkä joutuivat hieman kärsimään. Pelkäsin tämän heikentävän tulevaa juoksusuoritusta, ja myös se painoi hieman ainakin mielessäni.

Tankkaus onnistui melko hyvin. Valikoimaani kuuluivat banaanit, dexal heavy urheilujuoma, kunnolliset tuoremehut, jugurtit, vähäkuituinen riisi sekä makaroni tomaattihillolla, jota ketsupiksikin kutsutaan. Se, mikä minulla voisi pieleen mennä tankkauksen suhteen, olisi lähinnä ylitankkaus, mutta tällä kertaa onnistuin pysymään suhteellisen järjellisissä määrissä ravinnon suhteen. Rajoitin myös paljon kuitujen syöntiä muutamaa päivää ennen starttia, ettei tarvitsisi matkan aikana turvautua muovisiin hotellihelpotuksiin.

14.8.2010 Helsinki City Maraton

Heräsin aamulla n. 8:00 aikoihin. Yön sain onneksi nukuttua oikein hyvin, enkä ollut aamulla väsynyt. Kylmä suihku, pari desilitraa kaurapuuroa, banaani, purkki rahkaa, vähän marjoja, tuoremehua sekä kuppi kahvia ja päivä lähti erinomaisesti käyntiin.

Noin 12 aikoihin söin vielä yhden banaanin ja vähän jugurttia, sekä litkin gatoradea. 13:00 aikohin saavuimme kisahallille yhdessä tyttöystäväni kanssa, joka myös osallistui maratonille. Kerran kävin vielä vessassa, ja toisen kerran pusikossa -vessoja tuskin voi koskaan olla liikaa tällaisissa tapahtumissa. Kamat kisahalliin, jonka jälkeen oleilin hetken vielä tyttöystäväni ja hänen työkaverin kanssa. Noin. 15 minuuttia ennen lähtöä yritin tunkea kohti kohtaa lähtöalueella, joka oli varustettu 3:30 kyltillä. Tehtävä osoittautui mahdottomaksi, joten kiipesin aidan yli, kävelin 3:30 kyltin taakse, ja kiipesin jälleen aidan yli, jolloin sain itseni tunkettua parisenkymmentä metriä 3:30 aikaa osoittavan kyltin taakse.

Lähtöalueella oli todella ahdasta ja hiki alkoi virrata. Viimein kajahti lähtölaukaus, ja pari minuuttia sen jälkeen pääsin minäkin liikkeelle. Keli ei ollut helpoimmasta päästä. Lämpötila oli 26 astetta, aurinko ei paistanut kuin hetkittäin, mutta kuuman lisäksi oli myös erittäin kosteaa. Kosteushan tunnetusti estää hikoilua, ja heikentää näin ollen ihmisen lämmönsäätelyä -keli oli otettava huomioon, en halunnut oppia tätä enää vaikeimman kautta ensimmäisellä maratonillani.

Käteeni olin kirjoittanut 3:30, 3:45, sekä 4:00 aikoihin tähtäävät kilometriajat. Ymmärsin kuin ymmärsin lähteä suhteellisen rauhallisesti liikkeelle. Jo ensimmäisen kilometrin aikana tein päätöksen, että en tavoittele 3:30 aikaa, vaan pikemminkin 3:45 aikaa, vauhtia minun on erittäin helppo seurata garminin 405cx sykemittarin avulla, sykettä en juoksun aikana seurannut, se vain jarruttaisi vauhtia. Pian lähdön jälkeen näin reitin varrella pari kaveriani, Timon ja Mallun, mikä tuli iloisena yllätyksenä, tiesin heidän olevan katsomassa Mallun veljen juoksua, mutta minulla ei ollut tietoa, missä päin reittiä he oleilisivat. Toisen kerran huomasin heidät n. 7km kohdalla, rajasaaren tienoilla.

Ensimmäisen juomapisteen jätin tarkoituksella väliin ruuhkan välttämiseksi. Olin juonut aika paljon erilaisia nesteitä ennen starttia, luultavasti vähän liikaa, mistä mahdollisesti johtui se, että minua pisti käytännössä koko matkan ajan eri puolille vatsaa. Pistokset eivät mitään aivan hirvittäviä olleet, mutta olisi totta kai ollut mukavampi juosta ilman niitä. Yhdellä juomapisteellä heitin päähäni ja niskaani kaksi mukillista gatoradea, kun en ollut varma oliko vettä vielä tarjolla -viilennys oli tarpeen, onneksi ampiaiset pysyivät loitolla.

Tiesin kummitätini miehineen olevan reitin varrella Otaniemessa 12 km kohdilla ja sain heidät sieltä bongattua, ja he ehtivät minusta yhden kuvankin napata.

 Otaniemi 12 km

Askel on lennokas ja mieli hyvä.
Olen siis vaaleansinipaitainen kaveri mustien shortsien ja valkoisen hatun kanssa kuvan keskivaiheilla.

 Seuraavan kerran minut bongasi reitin varrelta veljeni ruoholahdessa 20,5km kohdalla:

 Ruoholahti 20,5km

Vielä irtoaa hymyäkin kameralle

Puiolimatkassa

Puolimaraton taittui aikaan 1:51:07, jos tätä vauhtia olisin jaksanut loppuun saakka, olisi aika ollut 3:42:14, olin siis hieman edellä tavoitevauhtiani, joka tähtäsi 3:45 loppuaikaan. Päässäni laskeskelin, että olin noin 3:40 vauhdissa. Pian puolimaratonin taittumisen jälkeen saavuin espalle, jossa tiesin äitini olevan katsomassa. Heitin yläfemmat äiteen kanssa veljeni napsiessa kuvia samaan aikaa.

 Esplanadi 25km matkaa taitettuna

Eemeli edestä ja Eemeli takaa

Yllättäen sain bongattua tyttöystäväni, joka juoksi yhdessä työkaverinsa kanssa, 28km jälkeen, heidän ohitettuaan juuri puolimatkan välipyykin. Mm. näillä main tarjolla oli myös maustekurkkuja, joita jotkin myös erheellisesti suolakurkuiksi kutsuvat. Maustekurkut maistuivat kyllä, vaikka suolakurkut olisivat maistuneet vieläkin paremmin.

Lauttasaaren sillan kohdilla paluumatkalla ollessani 31km kohdalla alkoi vastaan tulla jo monia aika huonovoimaisen näköisiä tyyppejä, jotka olivat 19km kohdalla. Itse ollessani 19km kohdalla, viuhahtivat ohi ensimmäiset mustat miehet, jotka olivat jo silloin 31km kohdilla.

Hirvittävää 30km seinää, jolla ensikertalaisia pelotellaan, ei vielä kuulunut. Maraton kuitenkin ilmeisesti alkoi osaltani 35km jälkeen, vielä tähän saakka olin pysynyt mukavasti tasaisessa vauhdissa, joka veisi lopulta hieman alle 3:45 aikaan. 35km jälkeen vauhti vaan alkoi hidastua, kilometreihin meni 10 - 40 sekuntia kauemmin kuin aikaisemmin. Kuusisaaren, ja 37km jälkeen muistan ajatelleeni, että onko tässä touhussa mitään järkeä? En oikein osannut perustella tässä vaiheessa itselleni, minkä takia teen tällaista.

Maratonin reitin olin selvittänyt etukäteen aika hyvin, mutta se tuli minulle yllättävänä helpotuksena, että reitti kääntyikin pikkuhuopalahteen, eikä tarvinnut kiivetä Paciuksen katua ylös.

35km jälkeen jokainen kilometri tuntui tuskaiselta, loppuaika ei enää juuri kiinnostanut, halusin vain, että koitos päättyisi joskus. Viimeinen mäki Olympia stadionin takana tuntui todella pitkältä ja tuskaiselta, vielä edes mäen kipuamisen jälkeen alkanut alamäki ei saanut mieltä mitenkään erityisen iloiseksi. Sain kuitenkin vielä jonkinlaisen loppukirin rutistettua viimeisellä neljällä sadalla metrillä. Äiti ja veljeni olivat katsomossa kannustamassa ja ottamassa kuvia.

 Viimeiset metrit

Vihdoin perillä

Maaliin saavuin lopulta ajassa 3:45:30.Garminin raportti: HCM ! Ensimmäinen maraton. Vaikka tavoitteenani olikin lopulta 3:45:00 aika, en ole millään tavalla pettynyt tähän aikaan. Keskisykkeeni oli 178bpm, eikä minusta olisi juuri enempää irronnut.


Muistan hyvin, kun tulin maaliin ensimmäisen juoksemani puolimaratonin jälkeen. Juoksun aikana tuntui tuskaiselta, ja mietin välillä, olikohan tässä nyt järkeä. Kuitenkin 5 sekuntia maaliintulon jälkeen tuska helpotti, ja ajattelin, että olipas hieno juttu, näitä lisää!

Maratonin maaliin tulon jälkeen näin ei tapahtunut. Ulkoreisiin sattui kohtuullisen paljon, ja kävely oli melko hidasta. Kouraan saamani hieno mitali lämmitti jo hieman mieltä, vaikka olinkin vähän pihalla vielä tässä vaiheessa.

Mitali on jo kourassa, mutta äijä ei vielä maan pinnalla

En tiennyt, että veljeni otti kuvia vielä tämän jälkeenkin. Hän sai ikuistettua mm. yhden hienon irvistyksen, sekä sen, että juoma maistui.

Juomapisteiden jälkeen näin juoksijoita istumassa maassa. En uskaltanut istua, koska en ollut ollenkaan varma, pääsisinkö ylös. Tuntui erittäin vaikealta päästä kisahalliin, portaat ylös, hakemaan omia varusteita. Matkan varrella kramppasikin pohje, ja sen kuriin saamisessa meni oma aikansa -onneksi ei tullut kramppeja juoksun aikana. Lopulta selvisin kuitenkin kisahalliin, jossa uskalsin jo istua alas. Siellä oli ihan mukava istuskella, syödä banaania ja juoda omaa palautusjuomaa. Uimastadionille suihkuun suoriutuminen tuntui kuitenkin vielä melko kaukaiselta.

Maaliin tulon jälkeen oli kuitenkin kulunut vasta puolisen tuntia, kun olin jo matkalla kohti uimastadionia. Tässä vaiheessa rupesi tuntumaan jo suhteellisen hyvältä, maratonin juokseminen ei välttämättä ollutkaan täysin järjetöntä, vaan aika hieno juttu! Stadikalla oli mukava päästä eroon läpimäristä urheiluvermeistä ja saunoa.

Peseytymisen jälkeen tapasin vielä ystäväni Timon ja Mallun ja katselimme maaliintulijoita. Myös tyttöystäväni selvisi maaliin ilman pahempia ongelmia, vaikka ennätystä ei tässä kuumuudessa ja kosteudessa tullutkaan.

21:00 aikaan saavuin tyttöystäväni, veljeni, isäni ja isäni kihlatun kanssa Runebergin kadulle Bistro Leon -nimiseen ravintolaan, jossa söimme oikein hyvää ruokaa, mukaan lukien taivaallinen suklaafondant jälkiruoka.

 Veli kuvaamassa, jälkiruoka jo menossa. Kyllä maistui!

Ajatuksia ensimmäisen maratonin jälkeen

Ensimmäinen maraton on siis vihdoin saatu suoritettua ja seuraava jo odottelee reilun parin kuukauden päässä. Maratonista on kulunut aikaa hieman päälle kaksi viikkoa ja palautuminen on selvästi kesken. Ensimmäiseen viiteen päivään en urheillut lainkaan, sitten kävin sauvakävelyllä ja ensimmäisen kerran juoksin viikon ja yhden päivän kuluttua maratonista. Mikään paikka ei maratonilla hajonnut ja selvisin oikeastaan ilman mitään pahempia ongelmia. Kannatti harjoitella hyvin ennen ensimmäistä maratonia ja kuunnella kokeneempien neuvoja. Ei tullut rakkuloita, ei irronnut varpaan kynsiä, nännit eivät hankautuneet verille jne. kaikkea ei tarvitse oppia "the hard way". Nyt täytyy vaan yrittää edelleen pitää järki päässä ja harjoitella riittävän maltillisesti, että ehtii oikeasti palautua ennen seuraavia koitoksia.

Ystävistä ja perheen jäsenistä on hirmuisesti apua reitin varrella kannustamassa ja tietysti monella tapaa muutenkin, paljon kiitoksia kaikille teille!