Painonheittelyn ja urheilemisen lyhyt historia

Täytin hiljattain 30 vuotta, ja olen paremmassa kunnossa kuin koskaan.

Tässä blogissa tarkoitukseni on kirjoittaa syömisestä, laihduttamisesta, urheilusta ja elämästä. Minulla on paljon kokemusta lihomisesta ja laihduttamisesta -enemmän kuin haluaisin. Ensimmäisessä kirjoituksessani kerron hieman taustojani painon vaihtelun ja urheilemisen, sekä hieman muunkin elämän suhteen. Ensi alkuun muutama kuva matkan varrelta, jotka kertovat varmasti paljon.

Äärimmäisyydestä toiseen.

Vasemmanpuoleinen kuva on otettu 23.2.2003 ja siinä painoa on 115kg.

Oikeanpuoleinen kuva on otettu 15.8.2005 ja siinä painoa on 70kg.

Kuvaavaa on, että vasemmanpuoleisen kuvan taustalla näkyy mm. limsakori, ja oikeanpuoleisen kuvan taustalla lenkkarit.

 Muuttuminen on mahdollista.

Naamasta näkee, että pullan syönti on vähentynyt.

Lapsuus

Olin lapsena aina hieman pyöreä. Lukiossa aloitin Tae Kwon Do harrastuksen pikkuveljeni Oton innoittamana n. 17-vuotiaana. Tae Kwon Do:a harrastin n. 2 vuotta ja sain siinä hankittua vihreän vyön. Tae Kwon Do "urallani" osallistuin jopa yhteen otteluun, alle 70-kiloisten sarjassa. Huonostihan siinä kävi, tulin tyrmätyksi. Tästä ei kuitenkaan mitään sen pahempia traumoja ole jäänyt.

Isän puoliksi pakottana harrastin nuorempana jonkun verran laskettelua, sekä vuosia golffia. Golfin peluun lopetin n.18 vuotiaana, mutta kesällä 2009 palasin jälleen lajin pariin, ja pääsin pian samalle tasolle, jolle jäin kymmenisen vuotta aikaisemmin, eli pystyin pelaamaan tasoitukseni 23 tasolla. Tänä kesänä minulla ei ole pelioikeutta hankittuna, mutta ehkä käyn kierroksen tai pari isän kanssa läiskimässä.

Porvoo

1999 lukion jälkeen minulla ei ollut hajuakaan mitä tekisin tai opiskelisin. Yhteishakuun laitoin erilaisia vaihtoehtoja, joista yksi oli liiketalouden tradenomiksi opiskelu Porvoon Heliassa. Porvoon Heliaan sitten pääsin ja muutin Helsingistä Porvooseen. Kuvittelin, että kyseessä olisi ollut jonkinlainen korkeakoulu, johon kuuluisi myös niin sanottua akateemista vapautta. Luuloni osoittautuivat vääriksi. Lukiossakin oli ollut enemmän akateemista vapautta kuin Porvoon Heliassa, jossa tarkastettiin läksyjä ym. Opiskeluun käyttämästäni ajasta 90% meni pakollisiin kieliopintoihin, ruotsiin ja saksaan, jotka eivät minua juurikaan kiinnostaneet, vaan olisin halunnut opiskella liiketaloutta. Kaiken kaikkiaan Helia osoittautui aivan vääräksi paikaksi minulle. Helian opinnot jäivät kesken ja opiskelin oppisopimuksella taloushallinnon merkonomiksi.

Toinen huono asia, mikä tapahtui Porvooseen muuton yhteydessä, oli liikunnan loppuminen. Söin kuitenkin vähintään entiseen malliin ja vuonna 2001 painoin armeijan punnituksessa 111 kiloa.

Armeijan aikana painoni putosi 90 kiloon, joka ei millään tavalla ollut armeijan ansiota, päätin vain syödä vähemmän. Liikunta armeijassa oli minun painoiselleni aivan järjetöntä, mistä seurasi mm. marssimurtumia. Vaihtoehtona oli esimerkiksi erään marssin suhteen, että joko se tehdään viikolla, tai jos näin ei tee, joutuu jäämään viikonlopuksi marssimaan. Suoritin tietenkin marssin pois, vaikka en esimerkiksi pystynyt juuri koukistamaan toista jalkaani. Toiset naureskelevat armeijan sauvakävely uutisille, minä en, koska tiedän millaista on urheilla reilusti ylipainoisena liian kovaa.

Armeija loppui, koitti kesä, ajattelin, että nyt voin palkita itseäni syömällä mitä huvittaa, kun armeijasta selvisin. Tämä johti parissa vuodessa uuteen maksimi painooni, 115 kiloon vuonna 2003.

Joskus aikaisemmin olin kuvitellut, että ei ole mahdollista painaa yli 100 kiloa, vaikka söisi mitä. Viimeistään tässä vaiheessa tajusin, että mitään rajaa ei ole, ja lopulta päätyisin painamaan 200, 300 jne. kiloa. Herätyksenä toimi myös se, että kengännauhojen sitominen rupesi olemaan tuskallista ja aiheutti hikoilua.

Jotain oli siis tehtävä. Rupesin syömään vähemmän, oikeastaan aivan liian vähän ja laihduin n. vuodessa 75 kiloon. Tässä vaiheessa minulta lähtivät kaikki lihakset mitä koskaan oli ehkä ollut. Käytössäni oli mm. painonpudottajien piste systeemi, joka on periaatteessa täysin järjetön. Muistan muutamia kertoja, kun päivän aikana söin esimerkiksi yhden ruisleivän ja suolakurkun, jotta "pisteet" säästyisivät illaksi, jolloin voisin juoda kaljaa. Typerämpää laihduttamista tuskin onkaan. Painon pudottajien systeemiin kuuluu myös mm. se, että perunoita saa syödä "niin paljon kuin jaksaa", mikä on täysin järjetöntä.

Porvoossa asuessani, suurimman painon putoamisen jälkeen, aloitin thainyrkkeilyn, joka on erinomainen laji. Thainyrkkeilyä harrastin n. kaksi vuotta. Reilun vuoden harrastin myös israelilaista itsepuolustuslajia krav magaa, jonka harrastusta jatkoin jonkun aikaa vielä sen jälkeen kun muutin takaisin Helsinkiin. Krav maga on toimiva itsepuolustuslaji, mutta ei kuitenkaan varsinainen urheilulaji. Monesti krav maga treenien jälkeen tuntui, että olipa ollut leppoisaa. Tällaista tunnetta ei ollut koskaan thainyrkkeilyharjoitusten jälkeen.
 

Takaisin Helsinkiin

Olin kuvitellut, että kun painoni lähestyy 70 kiloa, alkaa "sikspäkki" näkyä. näin ei kuitenkaan käynyt, koska lihakset olivat lähteneet, tajusin, että jos moista haluaa, vaatii se urheilua. Vuonna 2004 muutin takaisin Helsinkiin Porvoon harharetkeltä ja rupesin käymään Kannelmäen Crossin kuntosalilla. Muistan hyvin, että tavoitteenani oli laihduttaa samalla kun kuntoilen, mutta painoni kuitenkin vaan nousi. Lähes kaikki painon nousu tuli lihasten muodossa ja alussa kuntosali tulokset kohenivat kummasti. Noihin aikoihin luin paljon pakkotoisto.com keskustelufoorumia, mistä opin, miten kannattaa syödä: -pienempiä annoksia, useammin päivässä.

Vuoden 2005 elokuussa olinkin jo varsin hyvässä kuosissa. Mitään huippu bodaria minusta ei koskaan tullut ja mm. paras penkkipunnerrus suoritukseni on 80kg x 2. Juosta yritin aina välillä, mutta aloitin aina liian kovaa ja hajotin paikkani, ja totesin, että en vaan koskaan voi juosta... Mm. tästä syystä johtuen olen harrastanut paljon sauvakävelyä, joka on erittäin tehokas ja järkevä liikuntamuoto, joka mahdollistaa hyvinkin tehokkaan harjoittelun -kunhan vaan kehtaa sauvat käsissään lähteä pururadoille pinkomaan. Minun harjoittamallani sauvakävelyllä ja monesti nähtävillä kävelysauvojen ulkoiluttajien "treeneillä" ei ole paljoakaan yhteistä.

Tämän jälkeen painoni on heitellyt melko paljon. Kuntosalilla käynnin ollessa pääasiallinen urheiluharrastukseni myös monesti ns. lihotin tahallani, eli olin "massakaudella", tavoitteena oli saada lisää lihasmassaa. Kyllä sitä lihasmassaa lisää tulikin, mutta niin tuli aina myös paljon läskiä. Läskiä sitten kun sulattelin pois, lähti samalla myös paljon lihaksia. Vuoden 2005 jälkeen painoni on käynyt korkeintaan reilussa 85 kilossa.

2007 pääsin vihdoin ja viimein sisään Helsingin yliopistoon, valtiotieteelliseen tiedekuntaan opiskelemaan talous- ja sosiaalihistoriaa. Tässä suurta apua oli käymästäni vajaan vuoden kestävästä kansanopistosta HEO:sta. Samaan aikaan kun luin pääsykokeisiin ja osallistuin HEO:n pääsykoevalmennukseen urheilin ja laihdutin reilut kymmenisen kiloa.

Yliopistoon pääsy muutti elämääni monin tavoin, myös liikunnan osalta. Yliopistoliikunta tarjoaa melko kattavasti erilaisia urheilu- ja liikuntamahdollisuuksia, joita olen hyödyntänyt melko paljon. Kaikki kuntosalit on tullut katsastettua moneen kertaan ja olen osallistunut monenlaisille ryhmäliikuntatunneille, joista ehdoton suosikkini on ollut kuntonyrkkeily.

Välillä urheilusta on kuitenkin ollut pidempiäkin taukoja, joiden aikana olen lihonut ja keskittynyt enemmän esimerkiksi kaljanjuontiin. Tällaiset kaudet ovat liittyneet aika vahvasti mm. parisuhteiden päättymiseen.

Reilu vuosi sitten tapasin ihanan naisen, jonka kanssa muutimme hiljattain yhteen yhteiseen asuntoon. Tällä elämän osa-alueella kaikki on siis oikein hyvin.

Vuoden 2009 elokuussa aloitin juoksemisen, tällä kertaa järkevästi. MM. Tästä tulen kertomaan lisää tulevissa kirjoituksissani.