Olen hereillä

Pyörin sängyssä. Ei paljon nukuta enää, vähän rupeaa olemaan jo nälkäkin. Uskaltaudun katsomaan kelloa, sehän on jo 5:30! Kyllähän minä olen täällä jo melkein 8 tuntia lötkinyt, ylös vaan.

Jääkaapista kylmää vihreää teetä pari tömäkkää siemausta. Sykemittari rintaan, vähän jalkojen ravistelua ja selän venyttelyä, sitten ulos.

Ulkona on ihanan viileää ja pimeää. Odottelen satelliittien löytymistä läheisen Alepan parkkipaikalla, syke tippuu neljäänkymmeneen. Mittari käyntiin ja menoksi.

Heti pääsee hyvään vauhtiin, kun juoksen parit jyrkät mäet alas. Pian käännyn valaisemattomille metsäteille, vastaan tulee yksi pyöräilijä.

Ihanaa juosta pimeässä. Viikin arboretumin Pohjois-Amerikasta tuodut kuuset tuoksuvat mielettömiltä.

Vastaan tulee pari pyöräiljää lisää.

Joku muukin taitaa olla juoksemassa tuolla edessä. Hän taisi juuri juosta suoraan kaislikkoon. Ei sentään, tie kääntyykin tuossa kohtaa.

Lähestyn toista aamuurheilijaa. Hän kiihdyttää selvästi vauhtia kun alan lähestyä. Tappajan vaistot heräävät, ohi on päästävä. Kiihdytän hieman vauhtia ja singahdan ohitse -tästä nyt tuli sitten hieman vauhdikkaampi aamulenkki, olkoon niin.

Viiden kilometrin jälkeen rupean suuntaamaan takaisin päin. Nyt mennään valaistuja reittejä, mutta vielä pääsen nauttimaan hetkeksi pimeydestä ja paskan tuoksusta peltojen keskellä.

Parit tiukat mäet vielä ylös ja perillä ollaan. Kymmenen kilometrin aamulenkki otti tällä kertaa aikaa 47 minuuttia ja 29 sekuntia.

Parranajo, hampaiden pesu, kylmä suihku, vartin venyttely, aamupala sekä kuppi kahvia.

Olen hereillä.

Olen herännyt.